Konservatiiviblogi

Konservatiivisia kirjoituksia liberaalista maailmasta

Mitkä puolueet veivät suurimman puolueen paikan

 Edellisessä blogissani laskin, että Liike Nyt vei Perussuomalaisten suurimman puolueen paikan, muttei välttämättä pääministeripuolueen paikkaa. Tällä logiikalla kuitenkin monetkin puolueet voivat viedä toisilta suurimman paikan. Jos puolue on täysin samanlainen kuin joku toinen puolue, se on turha ja se varastaa ääniä. Mitään tällaista puoluetta ei kuitenkaan Suomessa ole. Esimerkiksi Liike Nyt kannattaa suoraa demokratiaa, Kokoomus tai Perussuomalaiset ei. Siksi se, että joku puolue vei pääministeripuolueen paikan on totta, mutta sillä ei ole niin väliä. Tällä logiikalla SDP:kin vei Kokoomuksen tai Perussuomalaisten suurimman puolueen paikan, ilman heitä joku muu (tod. näk. KOK/PS) olisi ollut suurin.

Mitä muita pääministeripuolueen paikan vieviä puolueita Suomesta löytyy?

Ilman SDP:tä jokin muu puolue kuin SDP olisi ollut suurin. Mitkä olisivat puolueiden kannatukset ilman SDP:tä? (Otan huomioon vain kantansa kertoneet tässä kyselyssä.)

SDP:n kannattajat voisivat äänestää: 6,4% Kokoomusta, 12,8% Perussuomalaisia, 8,9% Keskustaa, 10,3% KD:ta, 1,3% RKP:ta, 42,3% Vasemmistoliittoa, 32,1% Vihreitä, 1,3% Sinisiä, 2,6% muita.

Jos SDP:n kannatuksen jakaa näin muille, puolueiden luvut olisivat olleet:

Pelottavaa. SDP vei PS:n pääministeripaikan. PS olisi voinut tuolla tuloksella ainakin kannatuksen perusteella muodostaa enemmistöhallituksen PS-KOK-KESK, joka ei olisi ollut aivan mahdoton, toisin kuin monet muut.

Kyselyssä oli hyvin paljon EOS-ääniä, joten tämä on epätarkempi, mutta samalla tavalla, entisten perussuomalaisten äänet olisivat jakautuneet muille huomioimatta EOS-ääniä näin: KOK 9,1%, KESK 20%, KD 16,4%, SDP 25,5% …

SDP:llä siis korkeampi luku kuin Kokoomuksella tai Keskustalla. Perussuomalaiset tuskin veivät SDP:n pääministeripuolueen paikkaa, koska jos puoluetta ei olisi, olisi puolueen kannattajat silti suurissa määrin äänestäneet SDP:tä.

Veikö Liike Nytiä syyttänyt itse suurimman puolueen paikan Keskustalta tai Perussuomalaisilta? Jos puoluetta ei olisi, äänet nimittäin (vain kantansa kertoneet huomioon ottaen) olisi jakautunut näin: PS 11,7%, KESK 36,7%, KD 8,3%, SDP 6,7%, RKP 11,7%, VAS 1,7%, VIHR 35%, SIN 10%, muut 3,3%.

Kun kokoomuksen 17% jaetaan puolueille näin, tulos on:

Kokoomus siis vei Keskustan vaalivoiton. Tämä tulos myös kertoo Kokoomuksesta sen, että se on paljon vihreämpi puolue, kuin on annettu ymmärtää, kun yli kolmasosa kokoomuslaisista voisi äänestää Vihreitä. Toki kysely on jo vanha, vuodelta 2018, mutta eiköhän se silti sano Kokoomuksen kannattajista jotain.

Keskustassa EOS-ääniä oli lähes puolet, mutta ne huomioimatta, kyselyn tulokset oli seuraavat: KOK 48,1%, PS 13,5%, KD 28,8% ...

On jo aika selvää, että Keskusta vei Kokoomuksen vaalivoiton. SDP:n osuus oli vain 5,8%. Laskin vielä Kokoomuksen kannatuksen ilman Keskustaa: 23,6 prosenttia.

Vihreiden kantansa kertoneet olisivat voineet äänestää: SDP:tä 39,7%, Kokoomusta 25%, Perussuomalaisia 1,5%. Vihreät tuskin siis veivät vaalivoittoa SDP:ltä. Vasemmistoliitto oli korkealla, mutta ei tarpeeksi korkealla.

Samankaltainen tulos. SDP: 49,3%. Ei vienyt.

RKP:n kannattajat olisivat äänestäneet: 49% kokoomusta, 0% perussuomalaisia, 23,5% keskustaa, 5,9% kristillisdemokraatteja, 19,6% SDP:tä, 5,9% vasemmistoliittoa, 23,5% vihreitä. Muut ja siniset nollassa.

Ilman RKP:ta vaalitulokset olisivat olleet:

RKP vei Kokoomuksen vaalivoiton.

Oletetaan, että ilman kansallismielisiä puolueita 70% niiden äänestäjistä olisi äänestänyt perussuomalaisia. Perussuomalaiset hävisivät SDP:lle 0,2 prosenttiyksiköllä, näin yli 0,28% kannatuksen saanut pieni kansallismielinen puolue olisi vienyt perussuomalaisten vaalivoiton.

Ainoat eduskunnan ulkopuolelle jääneet yli 0,28 prosentin puolueet: Siniset, Piraattipuolue, Tähtiliike. Näistä Tähtiliike olisi mahdollisesti vienyt merkittävästi perussuomalaisten äänestäjiä. Lisäksi Kansalaispuolueen, SKE:n ja Itsenäisyyspuolueen yhteenlaskettu kannatus oli 0,41%, joista suurin osa (61%) Kansalaispuolueelta. Pienpuolueet mahdollisesti siis veivät Perussuomalaisten suurimman puolueen paikan. Jos siis olet kansallismielinen, älä äänetsä pikkupuolueita.


<< Takaisin pääsivulle