Konservatiiviblogi

Konservatiivisia kirjoituksia liberaalista maailmasta

Vesa-Matti Loirista

Vesa-Matti Loiri kuoli 10. elokuuta 2022. Suomen ehkä merkittävin siihen aikaan elossa ollut näyttelijä ja laulaja. Hänet tietysti muistetaan Uuno Turhapurosta ym. nyt ja ikuisesti. Kuten Veskukin sanoi, sanon, että hän on muualla, ei poissa. Tässähän on kyse siis koko kansan rakastamasta henkilöstä, ja hänen muistoaansahan koko kansa kunnioittaa. Tästähän ei kukaan saa mitään negatiivista keksittyä.

Haluan nähdä sen päivän, kun nainen kuolee ja seuraavan päivän lööpit puhuu vain hänen kuolemastaan ja julistetaan valtiotason hautajaisten tarvetta.

Näin sanoi siis Riikka Pöntinen. Minua häiristee tämä feministien uhriutuminen JOKA ASIASTA ja se, että he tekevät KAIKESTA sukupuolikysymyksen. On totta, että Vesku oli mies, mutta lehdet eivät kerro Suomelle erittäin merkityksellisen henkilön kuolemasta sen takia, että hän oli mies. Jos hän olisi ollut nainen, hänestä olisi uutisoitu samalla tavalla. Kukaan ei silloin olisi tehnyt tästä sukupuolikysymystä, ja feministit olisivat silloin tunnustaneet, että hän oli Suomelle ja suomalaisille erittäin tärkeä henkilö. Elämme siis tällä hetkellä yhteiskunnassa, jossa kuoleman jälkeen henkilöitä saa feministien mukaan muistella sen mukaan, mitä sukupuolta hän edusti. Tämähän on seksismiä, ja erittäin vakavaa sellaista. Ehkä pahinta sellaista.

<< Takaisin pääsivulle