Konservatiiviblogi

Konservatiivisia kirjoituksia liberaalista maailmasta

Sanna Marinista ja maalittamisesta

Olen pitänyt lähes kuukauden tauon kirjoitusteni kirjoittamisesta, jonka aikana on tapahtunut melko paljon asioita. Yksi näistä on Sanna Marinin bilekohu, jossa hän omien sanojensa mukaan "oli ihminen, tanssi ja lauloi", mutta johon kuului myös mm. toisten miesten kanssa oleminen. Tähän kohuun syynä ei ollut naisviha, vaan Marinin asiaton käytös ja juhliminen. Jos esimerkiksi Sipilä olisi tehnyt näin, olisi puhuttu, kuinka Sipilä olisi ollut toisen naisen kanssa samalla kuin vaimo on yksin kotona pienen lapsen kanssa, eikä maailmalla varmasti olisi kirjoiteltu aiheesta positiiviseen sävyyn. On kyllä mielenkiintoista, kuinka Marin ei vain eroa, eikä näe mitään ongelmaa tai kritisoitavaa itsessään.

Maalittaminen ja sananvapaus

Sitten vielä tämä uusi maalituslaki. Tämä lakihan on verrattavissa kiihottamiseen kansanryhmää vastaan -lakiin, molempia voidaan käyttää, kun joku poliitikko tai vaikuttaja sanoo jotain, josta ei poliittisista syistä pidetä. Jälleen hallitus ei näe itsessään mitään ongelmaa, vaikka tässä on selkeitä ongelmia. Maalittamislakia voidaan helpostikin käyttää epämieluisten mielipiteiden vaientamiseen.

On sanottu, että vihapuheen laatija kiistää vihapuheen olemassaolon. Vihapuhe kuulostaa jälleen termiltä, jolla pyritään jälleen rajoittamaan sananvapautta ja epämieluisia mielipiteitä. Uskoisin, että sananvapauden rajoittajat eivät itse usko siihen, että sananvapautta rajoitetaan. Itse olen huolissani tämän maan sananvapauden tilasta ja siitä, ettei hallitus osaa kritisoida päätöksiään ollenkaan, tai vähän edes miettiä sananvapauden tilaa Suomessa. Jos tällaista tapahtuisi vaikkapa jossain kansallismielisten johtamassa valtiossa, Vihreät olisivat heti tuomitsemassa tätä.

<< Takaisin pääsivulle