Konservatiiviblogi

Konservatiivisia kirjoituksia liberaalista maailmasta

Onko kansallismielisyys rasismia?

SDP:n puheenjohtaja ja ns. rakas pääministerimme Sanna Marin väitti perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi. Termi "rasismi" on muuttunut vuosikymmenten aikana dramaattisesti. Ennen rasismi oli sitä, että sorrettiin tiettyä ihmisryhmää siihen kohdistuvien ominaisuuksien perusteella. Nykyään rasismi on sitä, kun jostain puolueesta tai ihmisestä ei pidetä. Rasismi on sitä, kun maahanmuuttoa kritisoidaan, tai sitä, kun Suomen etua ajetaan. Rasismi on kaikkea sitä, mitä perussuomalaiset ajaa. Näin ajattelee mielestäni liian moni ihminen.

Oikeasti rasismi on kansanryhmän sortamista. Perussuomalaisten tavoitteisiin ei kuulu se, että halutaan sortaa tiettyjä kansanryhmiä. Perussuomalaisten tavoitteisiin kuuluu suomalaisten edun ajaminen. On kummallista, ettei suomalaisten etua saa enää ajaa suomalaisessa valtiossa ilman, että syytetään rasistiksi. On myös vielä kummallisempaa, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat ajaa muiden kuin suomalaisten etua suomalaisten kustannuksella. Suomen pitää palvella suomalaisten etua, ja se ei ole rasismia.

Jos yksittäiset puheet tekevät koko puolueesta ja sen kannattajista rasistisen, myös SDP on mm. rasistinen ja putinistinen. Jos yksi perussuomalaisten miljoonasta kannattajasta sanoo jotain tuhmaa vaikkapa tummaihoisista, se ei tee kaikista perussuomalaisista rasisteja.

Lisäksi samassa tentissä, jossa Marin väitti perussuomalaisia rasistiseksi puolueeksi, Marin sanoi, että keskusta ei ole porvaripuolue. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Keskusta on aina luettu porvaripuolueeksi, ja porvari tarkoittaa ei-vasemmistolaista. Vanhoissa vaalitilastoissa puolueet jaetaan porvareihin ja sosialisteihin, ja tietysti niistä keskusta kuuluu porvareihin. (Ja muuten aina on porvareilla ollut enemmistö.)

<< Takaisin pääsivulle