Konservatiiviblogi

Konservatiivisia kirjoituksia liberaalista maailmasta

Ei lukukausimaksuja

Suomen koulutus on maailman parhaimmistossa. Yksi Suomen koulutusjärjestelmän hyvistä puolista on ehdottomasti koulujen maksuttomuus, peruskoulusta korkeakouluihin. Vaikka olenkin hieman oikeistolainen talouspoliittisesti, kannatan tätä enkä sitä ikinä haluaisi pois.

Nyt kuitenkin eräät korkeakoulut haluaisivat kerätä lukukausimaksuja. Kokoomuksen suunnalta on tullut vähäistä kannatusta ajatukselle, joka on Twitterissä näkynyt. Itse en tätä kannata. Koulujen on oltava tällä veroprosentilla täysin maksuton. Asumisen ja elämisen hinta opiskelijalle on jo nyt aivan liian suuri, ja nyt gallupjohtaja kokoomus haluaa korkeakouluihin lukukausimaksut ja opiskelijat pois yleisen asumistuen piiristä.

Jos koet vähäistäkään arvostusta korkeakouluopiskelijoita kohtaan, älä äänestä kokoomusta. On valitettavaa, mutta totta, että myös perussuomalaisten äänestäminen saattaa edistää kokoomusta tavoitteissaan.

<< Takaisin pääsivulle